keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Terkut katolta!

Image and video hosting by TinyPic
Mihin tää aika on hujahtanut? :o Herttinen sentään, joulukuuta ollaan menossa jo puolessa välissä. Voin rehellisesti sanoa, etten ole avannut läppäriä sitten viime päivityksen jälkeen. Kotona ollessa mulla on pysyny telkkukin aika hyvin kii- muutamaa sarjaa lukuunottamatta. Mielummin oon kuunnellu musiikkia puhelimesta yhistettynä kajareihin ja puuhastellu kotihommia tai hengannu kavereiden kanssa. Tämän hetkinen renkutuksen kohde osuu artistiin nimeltä NF. Suosikkitoistolla on Can you hold me, Wake up, All I haveMansionTurn the music up ja Thing called love  (hups, ihan vaan muutama mainittava. :D)
Image and video hosting by TinyPic
Viime viikonlopun olin Rovaniemellä juhlistamassa pikkusiskoa synttäreiden merkeissä ja käyden vanhempien luona sekä katsomassa rakkaita isovanhempia. Pappa oli jaksanut taas kerran nikkaroida vaikka mitä ja oli niin ihana kuunnella ja katsella, kuinka hänen silmät loistivat innostuksesta saada kertoa mitä on tehnyt ja mitä on vielä suunnitellut tekevänsä.

Sunnuntaina sai kokea talven ihan kunnolla, sillä pakkasmittari näytti parhaimmillaan -18'c astetta. Siitäkin huolimatta päätin kiivetä katolle, lähinnä siksi että halusin päästä kuvaamaan auringonlaskua ja testata samalla viimein uutta, saapunutta kameraani. Tästäkin syystä blogissa on ollut hiljaista, sillä kännykän lisäksi mulla ei ole ollut muuta millä kuvata, enkä halua jakaa vain kännykuvia.

Black fryday viikonloppuna ostin itseasiassa kaksi pitkään haaveena ollut kameraa, go pro4 ja Olympus pen e-pl7. Molemmat on niin suurta rakkautta. Miten pieni ihminen voikaan olla niin onnellinen elektroniikasta? Mulla on mielessä niin halu alkaa tehdä silloin tällöin videoita blogiin, mutta mie oon jotenkin onnistunu poistaan videomuokkausohjelman koneesta tai ylipäätänsä jonkun tiedoston, jonka kautta voisin katsoa videoita dvd:ltä, muistikortilta tai ulkoselta kovalevyltä. Kesälläkin kuvattiin serkun lapsen kanssa yksi haastevideo, mutta sen toteutus meni sitten roskiin, kun video ei auennut koneella. :( Any help?

Kotiin palattuani sunnuntaina koristelin viimeinkin joulukuuseni ja tein pienen piparkakkumökin. Joululahjahankinnatkin ovat aika hyvällä mallilla, enää vain jotain pientä läheisille. :)

Miten siellä päässä: ootteko taitureineet piparkakkutaloja tai saaneet jo joululahjahankinnat aloitettua/ hoidettua?
Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic
Jotain uutta tänne kuitenkin kuuluu, nimittäin töiden saralla. Samassa firmassa työskentelen edelleen, mutta toimipisteeni vaihtuu. Jännittävää sekä myös tosi mielenkiintoisella ja odottavalla mielellä oon menossa kyseiseen toimipisteeseen. Työmatka taitaa itseasiassa lyhentyäkin vähän ja työtehtäviinkin tulee jotain uutta. ainakin erikoiskahvien ja luomu-sekä raakakakkuihin tutustumista ja valmistamista! Oon niin iloinen siitä, että edellisestä toimipaikasta pari tuttua työkaveria on myös siellä, joten ei ole ainakaan epäilystä etteikö yhteistyö toimisi. :)

Tämän sekameteli-kuulumispostauksen myötä taidan lähteä hipsimään peiton alle. Viime yönä tuli ehdittyä nukuttua vain reilu neljä tuntia ja ei näytä kovin hääppöseltä ensi yönunenmäärä.. joten kauniita unia yölukijoille!   
Image and video hosting by TinyPic
ps. jos kävit kuuntelemassa yllä olevia biisejä, mistä tykkäsit eniten?

1 kommentti:

  1. Aivan ihania jouluisia kuvia :)<3 niinkö mainitsinkin näistä sulle aikasemmi ;)<3 ja hei mä ykspäivä mietein että mistä ihmeessä oulussa sais raakakakkuja!! Joten kerroppas :D tuun samalla sit morjestaan sua sun töiden lomassa ;) uudistus kuulostaa hyvältä! Ja täällä joulukoristeet on löytänyt paikkansa jo jokunen aika sitten ;) ja lahjatkin ostettu, yhtä tosin oottelen kuumeisesti postista! Ainut mikä on jäänyt lojumaan on joulusiivous!! Mut se toteuteaan onneksi perjantaina alta pois :) ihanaa joulun odotusta <3 ps. Huippua että sait ton kameran nyt ;) !

    VastaaPoista