sunnuntai 9. marraskuuta 2014

"Mutta sinä olet isämme ja me sinun tyttäriäsi"

Image and video hosting by TinyPic

Mie en tänä isänpäivänä päässyt kotiin, mutta sinänsä se ei niinkään haittaa, sillä isä oli Oulussa käymässä, joten isänpäivähalit annettiin vielä kertaalleen eilen.

Mie olin pienen ihan isintyttö. Ennemmin lähin iskän mukaan hakemaan puukuormaa rekalla, kuin lähdin tarhaan. Ja olin aina niin onnellinen, jos iskä haki mut tarhasta tuli pieneen tarhanpihaan kuorma-autolla. Jännä ylpeydenfiilis nousta isoon autoon. :D
Pikkulikasta asti mulla on ollu aika herkkäkorva, eli oli kello sitten aamuyöllä viis, heräsin iskän kellonsoittoon ja nousin äkkiä pukemaan vaatteet päälle ja kysyin, saanhan lähteä sen mukaan istumaan rekkaan. Niitä reissuja muistelen silmät kiinni muistaen erään jos toisenkin kahvipaussipysähdyksen, Norjan ja Ruotsin reissun, joissa sittemmin yläaste/lukioikäisenä sain jouduin lähtemään tullikoppiin tulkkaamaan siltä varalta, jos iskä ei selviytyny suomenkielellä sieltä. Se kun kielitaito osoittautuu sillä "Yes yes" "thank you" "Hello" sanoihin, niin voin sanoa että morjens. :D Haha!
Oisin niin halunnu laittaa tähän jonkun vanhan kuvan, mutta kaikki paperikuvat on lapsuudenkotona. :(

Lyötiin viisaat päämme yhteen pikkusiskon kanssa, isänpäivä-runoa varten.
Sunnuntai-aamun tuloksesta saatiin aikaansaannos, jonka aloitin ja jonka Eve hienosti jatkoi ja viimeisteli. Isosisko oli hengessä mukana runon suhteen. Kiitos Evelle kun veit iskän (ja äitin) syömään ja annoit lahjan ja kortin. <3

"Isä meidän, joka olet kanssamme
Pyhitetty olkoon päiväsi.
Täynnä olkoon mahasi.
Iloinen olkoon päiväsi 
niin nyt kuin huomennakin.
Ja anna meille hyviä neuvojasi
ja huonoja vitsejäsi niin
jatkossa kuin ennenkin.
Äläkä pahastu huonoista valinnoistamme,
koska et itsekään aina valitse niin hyvin.
Mutta sinä olet isämme 
ja me sinun tyttäriäsi
niin nyt kuin aikaisemmin, 
halusit tai et.
Aamen."


3 kommenttia:

  1. Voih kuinka kiva runon ootte tekassu! :)

    VastaaPoista
  2. Ompa ihana kuva! Niin raikas ja kivan värinen <3 Olittepa hyvän runon väsänneet :') Hauskaa oli lukea sinun vanhoja muistoja ja jotenkin tuli heti oma lapsuus mieleen, kun lähdin paljon mielummin isän kaa marjamettälle tai mettäkämpälle puutöitä tekemään entä esim kouluun mennä ;)

    VastaaPoista
  3. Tää oli niiiiin ihana postaus! Hymyilin alusta loppuun, kun fiilistelin sun lapsuusmuistoja. Runo kruunasi vielä kaiken :)

    VastaaPoista