lauantai 6. syyskuuta 2014

Uudet hiukset

Oon viime aikoina halunnut hiuksiini jotain uudistusta. Mulle tulee aikalailla nyt vuosi siitä kun vaihdoin vaaleista kutreista tummiin liukuvärjäyksen muodossa. (Pakko ihastella tässä vielä paremmin niitä vaaleita hiuksia liukuvärjäyksellä, hih.) Tämän vuoden sisällä multa on oikeastaan värjätty pelkkää tyveä, joten niin sanotusta liukuvärjäkysestä ei voi enää puhua samana päivänä. :D Monien blogeissa olen ihastellut Ls-Stylen Elisan kädenjälkeä ja kun en päässyt elokuun aikana tyttöjen järjestämään piknik-miittiin, ajattelin varata aikani Elisalle. Näin ollen saisin pikkuhiljaa tutustua uusiin tyttöihin. :) Olin tosi onnekas, sillä sain niin lyhyellä varotusajalla torstaiaamuksi ajan Elisalle! Elisa oli siellä avosylin ottamassa mua vastaan ja kolme tuntia vierähti ihanassa ja puheliaassa seurassa nopeasti. Nautin ensimmäistä kerta elämässäni pesupaikalla päähieronnasta. Koskaan aiemmin, mun päätä ei ole hierottu kampaajalla niin niinkuin Elisa siihen panosti. Koko keho sai vain kylmiä väreitä hieronnan aikana. <3
Kampaajanpenkiltä päästyäni näin Annaa, jonka kanssa suunnattiin kuvailemaan Ainolanpuistoon. Ujoina pohjoistyttöinä saatiin kuvailtua rauhassa ihanassa syvennyksessä sekä vähän siinä ympäristön läheisyydessä.  Pian kello alkoi lähestyä kolmea, jolloin aloin tehdä pientä lähtöä kotiinpäin, jotta ehdin syödä ennen töihin lähtöä. Noh, suunnitelmathan eivät ole tarkoitettu aina pidettäviksi. Siihen sattui nimittäin tulemaan eräs nainen, joka pyysi saisiko meidät halailemaan puita Sanginjoensuojelua-kampanjaa varten instagramiin. Mehän oltiin siinä jo vähän lämmitelty niin suostuttiin kivutta tähän hommaan! Siinähän tuli kuitenkin hieman kiire, joten poljin suoraan töihin ja nappasin ruuan äkkiä suuhun.

Mulla hieman ahistaa lähteä kuvailemaan "asuja", sillä mie pukeudun niin arkisesti etten koe niissä omalta osaltani mitään hohdokasta. :D Toisin kuin Anna, joka miettii tarkkaan kaikki värit ja korut ja muut asusteet. Siinä rinnalla kalpenee heti. :D Mutta ottakaa nää mun kuvat vastaan siten, että pointtina ovat uudet hiukset! :)
Seuraavassa postauksessa ihastellaan sitten Annan kuvia :)
Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Kuvat: Anna 
Hiukset: Elisa

13 kommenttia:

  1. Upeat hiukset ja olet niin kauniina kuvissa nainen!! :)) <3 <3 Minäkin odotan niin innolla, että päästäis näkemään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki niin rakastan näitä hiuksia!! <3 Kiiiiiitos Tania <3 Toivottavasti nähdään pian :)

      Poista
  2. Edelleenkin vautsivauu nainen ♡♡ upeat hiukset ja niin kauniita kuvia :)♡ ei voi kun ihastella :) enkä ole kyllä koskaan pitänyt sua tylsänä pukeutujana :)♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Emilia! Oikeasti, ihanasti sanottu. :') kiitos murunen hirmuisesti<3

      Poista
  3. Ihanasti kirjotettu Heidi! <3 Ja oli mukava nähä, ens kertaa ootellessa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana :) <3 nautin hetkestä sun kanssa :)

      Poista
  4. Täytyy vielä täälläkin sanoa, että nuo uudet hiukset on niin ihanat ja soppii älyttömän hyvin!! :) Sinusta kyllä onnistui kaikki kuvat. Mitäs oot niin kuvauksellinen ;> <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vielä tätäkin kautta ;) <3 hhaahh, no olihan siellä hyviä kuvia, joita tuli laitettua ja muutaman säästelin myöhempien postauksien kuvamateriaaliksi ;))

      Poista
  5. Tosi kauniisti laitetut hiukset! :)

    <3 IS

    VastaaPoista
  6. nuo sun hiukset on kyllä niin upean väriset!
    Vihdoin vastasin haasteeseesi:
    http://palapelinkokoamista-enni.blogspot.fi/2014/09/liebster-award.html

    VastaaPoista