torstai 4. syyskuuta 2014

#kutsumua

Ed Sheeran- All of the stars

Kovasti on sosiaalisessa mediassa otettu osaa Suomen Lukiolaisten Liiton alulle laittamaan #kutsumua-kuvakampanjaan.

Kampanjan ideana on ottaa kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty laittaa ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Sen jälkeen vedeään viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessaan voi kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan.

Kuvaa jaetaan tunnisteella #kutsumua ja haastetaan mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisi kuulla.

Oman osani tätä kampanjaa halusin tuoda esille blogissani.

Vaikken ole joutunut koskaan koulukiusatuksi niin vakavalla tavalla, mitä jotkut ovat, on muutamat ilkeät sanat vaikuttaneet mun itsetuntoon ja olemukseeni muiden seurassa ollessa.

Olen ollut aina luokallani se lyhin, mutta se ei ole koskaan haitannut mua, kunnes yläasteelle astellessa. Se alkoi sillä että ihan lapsuudenaikaiset poikapuoleiset kaverini saattoivat nojata kyynärpäällään mun olalle ruokajonossa sanoen että "kappas siekö siinä olit, onpa tässä hyvä nojata ja odottaa jonon lyhenemistä". Lähinnä aina nauroin tälle ja vitsailin jotain takaisin tyyliin "maasta se pienikin ponnistaa". Mutta ehkä inhottavin oli erään pojan kommentti, tullessani ulkoa koulurakennukseemme sisälle, jossa hän osoitti yläkerran portaista minua ja huusi 9-luokkalais koviskavereilleen " *ittu tuo on pätkä!!!" Katsoin sitä poikaporukkaa ja menin alakertaan odottaamaan tunnin alkua. Yritin olla kuin se ei tuntuisi missään. Mutta kun monta kertaa mua aina sanottiin pätkäksi, se alkoi tuntua siltä kuin se olisi huono piirre mussa. Se veti mut aika kuoreen, entistä ujommaksi ja en koskaan kulkenut missään perjantai-illan riennoissa isossa lössissä.
(Muistan kuinka aina jokaiseen ystäväkirjaan kirjoitin hartaimpaan toiveeseeni, että kumpa kasvaisin edes 160 cm pituiseksi ja muistan kuinka pyysin äitiä kirjoittamaan samaan toiveen omaan ystäväkirjaani.)

Sama jatkui lukioajan ja osaksi se oli syy miksi jätin omat vanhojentanssit välistä- en kuvitellut kenenkään haluavan tanssia mun kanssa koska oli niin lyhyt ja ruma.  Tanssit, joista olin haaveillut ala-asteelta asti seuratessani kun isosiskoni harjoitteli tansseja, äiti ompeli mekon ja se itse vanhojen tanssipäivä, voih. Muistan kun piirsin siskon tanssien aikaan mekon ja kampauksen, jonka haluan sitten sinä päivänä omiin vanhoihini. Noh, ne on enää vaan haaleiksi käyneitä haaveita. Korjaan kuitenkin tähän, sen ettei mua lukiossa kuitenkaan enää kauheesti sanottu lyhyeksi, mutta erään jätkän asenne mua kohtaan veti mut vaisuksi hänen ollessa samassa tilassa.
Image and video hosting by TinyPic
Rehellisesti sanottuna. Ouluun muutettuani neljä vuotta sitten, aloin saamaan itseeni itsevarmuutta, hyväksymään että olen juuri sen pituinen kun kuuluukin olla. Mun pituus ei vähennä tippaakaan mun olemista täällä, se ei syö musta yhtään ylimääräistä- vaan päinvastoin! Oman luonteeni ansiosta tutustuin ihaniin luokkakaverihini ja sitä kautta aloin kasvattaa kaveriporukkaa ja myöhemmin kämppikseni kautta tutustuin nykyisiin sielunsiskoihini, jotka vain ovat lujittaneet mun itsevarmuutta aina vaan korkeammalle ja korkeammalle. Vaikka siltikin edelleen, on vaikea ottaa vastaan ja uskoa niitä luonteenpiirteitä ja kohteliaisuuksia, joita tytöt mulle sanovat. Vaikka vieläkin, jotkut päivittelevät lyhyyttäni, katson heitä ja sanon, mitä se on heiltä pois? -Olen juuri hyvä tällaisena. Nykyään kannan ylpeänä nimeä kääpiö, jos joku kaveri sillä mua kutsuu ja osaan nauraa jo räkäsesti päälle!

On onni että mulla on super ihanat siskot, ystävät ja työkaverit. Saan olla heidän kanssa niin omaitseni, ettei mun tarvitse koskaan esittää muuta.

Niin se vain on että aika parantaa haavat lopulta. Mutta miksi toiselle pitää silti aiheuttaa ne haavat? Toisten kiusaamista on paha katsoa ja pahimmassa tapauksessa kiusatuksi tuleminen voi aiheuttaa vakavia seurauksia, joita ei voi korjata. Lopetetaan kiusaaminen! #kutsuamua

16 kommenttia:

  1. Mää olin ala-asteella aina meidän luokan lyhyin ja nautin siitä ku olin pienin jota muut kanto reppuselässä. Joskus harmitti, kun kasvoin pitemmäksi. Mun suvussa on lyhyitä naisia, kuten mun täti 153cm ja äiti 158cm.. Ja mun mielestä Se on normaalia, että ollaan niin erinpituisia :) on siis kamalaa miten muut ihmiset saa toisen häpeämään jotain omaa ominaisuutta, joka oikeesti on vaan sun rikkaus, koska se tekee susta Heidin. Ois luonnotonta ajatella sut joksku tosi pitkäksi :o Oot Heidi ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoitpa ihanasti Enni tuossa lopussa. <3 Kiitos <3 Oot niin ihana :)

      Poista
  2. Surullista lukea ylipäätänsä tän kampanjan tarinoita..miksi kaikkien pitäisi olla samasta muotista valettuja.. Ja miten pienet asiat riittää ilkkumiseen!
    Minun mielestä lyhyet naiset on söpöjä! Olisin mieluusti itsekin 10cm lyhyempi,vaikka ei mullakaan tätä pituutta ole kuin 163cm :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! On käsittämätöntä, kuinka ne pienet sanat voivat vaikuttaa toiseen ja saamaan tuntemaan hänet huonoksi! :/ hah, yksi etelän ystäväni sanoi mulle aina että pojat siellä tykkää pienistä naisista ja mulla aina räpsähti silmät isoksi ja kysyin, että niinkö? :D

      Poista
  3. Nimenomaan olet juuri sopiva!<3

    VastaaPoista
  4. Liikuttava postaus Heidi! Vähän tästä kaveruus aiheesta jo tänään keretteenkin juttelemaan, olikin siis mun mielestä tosi kiva jutella vähän tälläisistä "tärkeämmistäkin" aiheista. Sun kanssa niistä riittäisi varmasti juttua ja oli kyllä hauskaa tänään sun seurassa! Toivottavasti nähään pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! :)mieki nautin sun seurasta. <3

      Poista
  5. Mä toivoin joskus että olisin 155 senttiä pitkä, olin mielestäni ihan liian pitkä. :D Sitten toivoin, että oisin 175 senttiä pitkä, kun olin omasta mielestä liian pätkä. Nykyisin ajattelen olevani juuri sopiva - korkkareita pystyy pitämään olematta baarin korkein henkilö eivätkä maxihameet kuitenkaan laahaa mulla maata! Jännästi sitä mielipiteet muuttuu, ja tämän takia ulkoisilla seikoilla kuten pituudella ei oikeasti ole yhtikäs mitään väliä. Jokaisella pituudella on ne omat hyvät puolensa.

    Nyt mua jäi kiinnostamaan, että haluaisitko paljastaa kuinka pitkä sitten oot? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olipa sulla tullut hania ajatuksia vuosien varrella vastaan :) mie ylpeät ja täydet 153cm pitkä. Nyt kun aloin miettiä, tuun olemaan varmaan mummona joku 130cm hhhaahh

      Poista
  6. Olet täydellinen juuri näin. Paras. Miekin toivoin kauan, että olisinpa pidempi, niin ehkä silloin myös nätinpi. :/ Sitten ymmärsin, että minut tarkoitettiin ilahduttamaan kaikkia ja itseäni juuri tällaisena 162cm.

    <3 IS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän sen nykyään kyllä. :) Me ollaan täydellisiä tämän pitusina :)

      Poista
  7. Oon itse aina pitänyt lyhyydestäni, huikeat 158,5cm (puolikkaat on tärkeitä!) pituutta löytyy :) Eipähän ainakaan suurin osa miehistä ole itseä lyhyempi' ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolikkaat on siis älyttömän tärkeitä! Oon siinä samaa mieltä :D Voi kyllä hyvin pitää korkkareita, tuntematta olevan sitä toista osapuolta pitempi :DD

      Poista
  8. Heidi, olit ihana lukiossa ja olet ihana edelleen vaikka ei ollakaan nähty vuosiin. Hymyilen aina kun tulet mieleeni! <3 -laura a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan siinä menikin hyväksyä itsensä tällaiseksi. Mutta ne vuodet onkin tehneet musta vahvemman, eikä mua enää nujerra ne sanat alemmas! :) Ihana Laura <3 Mulla on niin ikävä sua! :) <3

      Poista