keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kotikulmilla

One Republic- Au revoir

Heippa pitkästä aikaa! 
Täällä päässä kone on pysyny aika paljon kiinni, sillä töitten jälkeen ei hirveesti ole ollut ylimääräistä virtaa muulle kuin, että juoksen suihkuun, syön ja läsähdän sohvalle ja sitten muutamien tv-sarjojen jälkeen nukkumaan. 
Viime viikon perjantaina kipitin töistä päästyäni ilta ysin junaan ja lähdin kotikotiin Rovanimelle. Kotiin päästyä oli ihanaa päästä saunaan ja jutella pikkusiskon kanssa. Saunan jälkeen maistui muikut ja lappapuuro ja pian sen jälkeen silmät alkoi niin luppasta, että mentiin nukkumaan. 
Lauantaina noustiin aikaisin ja lähdettiin tekemään puita liiteriin talven varalle. Siinä menikin sitten koko päivä, sillä tehtiin kaksi kuormaa ja pariin otteeseen käytiin mummulassa tankkaamassa ja kahvitauolla. Ihanan mummun jalkahierontaan nukahdinkin hetkeksi ruoan jälkeen ja siitä jos mistä oli vaikea kasata itsensä ja lähteä tekemään toista puukuormaa.
Sunnuntai meni yhtä vikkelästi kuin lauantai. Kerkesin käydä kaverin luona kylässä, sillä hänkin oli vanhempiensa luona. Kotiin tultua mentiin Eve-siskon kanssa kuvailemaan mökille ja sieltä tultua lähdettiin juna-asemalle ja mie lähdin puksuttelemaan Oulua kohti. Viikonloppu tuntui menevän vähän liian pikaisesti ohi, mutta ihana oli silti käydä kotona, seuraava kerta taitaa olla toivottavasti tämän kuun lopussa tai sitten lokakuussa.. Tässä kuitenkin muutama sunnuntainkuva. :) Evestä tulee omassa kokonaisuudessaan kuvia, kunhan neiti on päästänyt sensuurin läpi hyväksytyt kuvat! :)
Mukavaa viikkoa! :)
Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic

8 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihania kuvia! Ja toi miljöö sekä värit vaan kruunaa nää! :) Kivan tunnelmallisia ja sinä niin nätti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois ollu niin ihana ottaa rauhassa kuvia jos olisi ollut aikaa, mutta onneksi siinäkin kiireessä tuli muutaki kiva kuva nappastua. :) Kiitos Anna :))

      Poista
  2. Kuulostaa just ihanalta viikonlopulta! Etenkin mummun jalkahieronta ja lappapuuro :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin toi vaihtelua perusviikonloppuihin :) Mummun hieronta oli kyllä kaikkein ihaninta <3

      Poista
  3. Ihana kun olet päässyt nauttimaan perheen seurasta ♡ upeita kuvia jälleen sinusta :) etenkin tuo neljäs ja viimeinen kuva, ihana olet heidi♡ hali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona on kyllä ihana käydä <3 Etenkin kun luonto on siinä hollilla koko ajan :) Halaus sinnekin <3

      Poista