keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

pääsiäisloman ensimmäisiä päiviä

Isosisko, Sanna, saapui miehensä ja koiransa, Sulon, kanssa toissa viikon pe yönä Turusta Ouluun mun luokse yötä. Mulla oli lauantaina työpäivä ja töistä päästyäni pakkasin reilun viikon mittaiselle pääsiäislomalle kamppeeni. Syötiin siinä vielä vähän ja lähdettiin ajamaan kohti Rovaniemeä.

Kotiin päästyä käytiin tervehtimässä mummulan väkeä naapurissa ja sen jälkeen ajettiin kotipihaan, jossa koko joukko oli odottanut meidän saapumistamme. Siinä jaeltiin hieman tuliaisia ja minä sain kotipuolelta synttärilahjat. :) Siinä lomassa syötiin äitin ja Eve-siskon tekemää porkkanapiirakkaa muutama palanen ja vaihdeltiin kuulumisia.
Sunnuntaina käytiin hakemassa Even kanssa pääsiäisvitsat ja koristeltiin ne niin lahjakkaasti karkkipapereilla, maalatuilla munilla, sulilla ja taiteltuilla kartongeilla. Virpomisreissusta kirjoitinkin jo TÄÄLLÄ.
Illalla lähdin Even luokse yöksi. Tehtiin Evenkin kanssa muutama crazy helium booth- videoita mun puhelimella ja naurattiin niitä melkein puolille yötä.
Evellä oli maanantai-päivä töitä, jonka minä käytin hyödyksi siten, että lähdin aamusta liikkeelle näkemään serkkuani ja hänen (sekä hänen miehensä) 1-vuotiasta nuppua  (+ sain porkkanapiirakkaa). Hassua miten lapsissa sen ajan kulun näkee. Vuosi sitten nimittäin meidän piti toisen serkun kanssa järjestää vauvakutsut, jotka menivätkin sitten siltä osin pieleen että meidän serkkumme synnyttikin kuukausi etuajassa tämän pikkulintusen. Toisaalta, oli oikeastaan mukava ehtiä näkemään pikku nuppu kuin että oltaisi vaan sitten katsottu isoa, isoa masua. :D Ehkä eniten mua harmitti homman nurinpäin menemisessä silloin se, etten saanut tehdä kauan haaveilemaani masukakkua. :D Uskon sen ajan tulevan kuitenkin jossain vaiheessa vastaan. :)
Mutta takaisin aiheeseen. Parin tunnin kylästelyn jälkeen oli aika vaihtaa paikkaa. Mentiin kahden lapsuudenystävän kanssa Coffee houseen. Pari tuntia vierähti taas todella nopeasti, ja yksi kaveri tuli noutaan minut ja toisen lapsuudenystäväni mukaansa ja suuntasimme hänen luokseen, jonne tuli pari muuta kaveria kylään. Herkuteltiin älyttömän hyvää avokado-basillika juustokakkua, jonka tarkemman reseptin aion vielä saada testauksen alle. Kakun päällystää koristivat basillikan lehdet selä limeviipaleet. Kakku oli äärettömän raikas ja niin niin herkullinen. Vaikka nimi alkuunsa hieman nostatti kulmakarvoja, osoittauvat ennakkoluulot turhiksi. :)(Satuin saamaan hitaan puhelimeni vuoksi todella huonon kuvan kakusta, jonka sittemmin olen ehtinyt poistaa. Mutta mielessänne voitte nähdä hyvin vihreän kakun!)
Pian äiti pääsikin töistä ja hän tuli iskän kans ottamaan mut kyytiin. Käytiin hakemassa Even luota mun kamppeet ja suunnattiin kotiin.

Nyt on aika suunnata nukkumaan! Palataan taas huomenna langoille. :)

2 kommenttia:

  1. Hihih, oli kyllä niin ihana (ja naurun täyteinen) pääsiäinen! :)

    <3 IS

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin ihanalta sun päivät ♥ ja ihanan pitkä kuulumispostaus jälleen :) mä tykkään ♥

    VastaaPoista