tiistai 31. joulukuuta 2013

Uuden vuoden lupauksia

Terveisiä lumisateisesta Leviltä! 
Käytiin eilen kattomassa Hullussa porossa Redramaa ja vähänkö oli hyvä keikka! 
Tänään on aikomus valaa tinat, rakettien sijasta heilutella vain sädetikkuja, syödä nakkeja, perunasalaattia ja muuta pientä. :)  Myöhemmin illasta lähetään Wanhaan.

Mutta niistä lupauksista.
Tänä vuonna oivalsin muutamia asioita. Päätin etten tee mitään lakko- ja laihdutuslupauksia. Tänä vuonna alkuvuodesta onnistuin kyllä melko kurinalaisella ruokailutottumuksilla pudottamaan painoa reilu viisi kilo, mutta puolethan niistä tul takaisin kun siirtyi pikku hiljaa takaisin vanhaan. 
On tärkeää nauttia elämästä. Mutta pitää muistaa kultainen keskitie. Ei pidä rankaista itseään liikaa, jos luisuu tieltä. 

Tänä vuonna saleilu tuli loppukesästä elämään ja ehkä siitä haluan tehdä ensi vuodelle lupauksen, että käyn ahkerammin ja panostan säännölliseen ja puhtaamman ruoan syömiseen paremmin. Haluan voida ensi vuonna entistä paremmin ja olla entistä energisempi. 

Oikein railakasta uutta vuotta! 

Hei ja laittakaa tähän kommenttilaatikkoon parannusehdotuksia, postaustoiveita, risuja ja ruusuja, miten haluatte blogiltani ensi vuonna. :)

2 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa uutta vuotta. Itse en lupaillut mitään tai no en oikein edes muistanut ja aatto meni muutenkin nukkuessa :D.

    VastaaPoista
  2. Hei !
    Mulla ois blogissa sulle haaste :)

    VastaaPoista