maanantai 2. joulukuuta 2013

Luukku 2: Jouluarvonta

Aivan ihanaa maanantaita ja joulukuun toista päivää! Enää 22 yötä jouluaattoon, mutta pian huomataan ettei aattoon ole enää kuin yksi päivä. Tunnen omasta mielestäni olevani tänä jouluna entistä jouluhenkisempi aikaisempiin vuosiin verrattuna. 
Konkreettisina todisteina puhuvat muun muassa viimeinkin tämän joulukalenterin toteutus, kodin koristelu jouluisammaksi pelkkien kynttilöiden ja valojen lisäksi sekä joulukuusenn hankinta lopultakin. Kuusesta omaan kotiini olen haaveillut useamman vuoden ja tänä vuonna toteutin sen. Koristelin kuusen eilen ja en jaksa olla ihastelematta sen jättämää pistettä iin päälle kodissani. Enää ei puutu kuin joulupaketit ystäville ja tutuille sen alle laitettuna siihen asti, kunnes on lahjojenvaihdon aika. ;)
Kuusen koristelu näin aikaisin tuntuu varmasti joillekin oudolta, mutta uskokaa tai älkää- niin minullekin, sillä kotonani kuusi koristellaan aina päivää ennen aattoa. Tuumin siis pari päivää sitten, että miksi kuusesta pitäisi saada nauttia vaan niin lyhyt aika. Eikö kuusen pukeminen voisi kuulua yhtä hyvin samaan perinteeseen kuin jouluvalojen ja koristeiden laitto kuun alussa?
Mutta sitten siihen olennaiseen, eli erittäin mielekkääseen arvontaan!
Sain äidiltäni lokakuun alussa ihanan syksyä piristävän paketin, jossa oli muun muassa äidin työkaverin tekemät vanttuut. Olen käyttänyt näitä vanttuita siitä lähtien joka päivä. Hieman kovemmilla pakkasilla olen saattanut turvautua laittamaan sormikkaat vanttuiden alle, mutta en voi kyllin ylistää miten mukavilta ne ovat tuntuneet käsissä ja kuinka ihanat ne vain ovat.

Kysyinkin äidiltä sattuuko työkaverilla olemaan blogia ja kuulemma oli. Otin yhteyttä ja kysyin hieman hintoja jos haluaisin ostaa vanttuiden lisäksi myös pipon, jotka tulisivat blogini jouluarvontaan. Saatiin sähköpostiyhteyksien välityksillä sovittua kivan väriset kompot ja hinnat. Äiti sai toimia auttavana välikätenä ja viime Rovaniemi-reissulla sain paketin mukaani ja olin niin innoissani siitä, kuinka kaunis arvontapalkinto oli käsissäni. Rovaniemeläisille tiedoksi, että joulumyyjäisiin on tulossa myös näitä vanttuita ja varmasti paljon muita käsitöitä.
Image and video hosting by TinyPic 
Annakaisan ja hänen ystävänsä Itse teossa- blogista voi käydä kurkkailemassa heidän käsitöitänsä ja kysellä mahdollisista tilauksista. :)

Arvonnan säännöt
 Kerro kommenttilaatikossa, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä joulussa.
 Anonyymit keksikää itsellenne nimimerkki.
 Jätä lopuksi oma sähköpostiosoitteesi, jotta voittaja tavoitetaan takuuvarmasti.
 Arvontaan on aikaa osallistua ensi viikon tiistaihin 10.12.2013 klo 23.59 saakka. Voittaja julkaistaan seuraavana päivänä.

Palkinto
Image and video hosting by TinyPic
Villaneuleesta tehdyt tummanharmaat vanttuut sekä pipo, joka on materiaaliltaan puuvillatrikoota. Lisäksi palkinnon mukana tulee yllätyslahja sekä minulta että Annakaisalta.

(Huom! Välttämättä palkinto ei ole aivan talvipakkasten pelastaja, mutta kuten sanoin vattuiden olevan lämpimät vielä -10'c asteen pakkasella. Pipo toimii parhaiten varmasti kevät-syksyaikana, mutta uskon sen lämmittävän leutoina talvipäivinä kun pakkasta ei ole paljon.-> Itsenikin on pakko saada tuollainen pipo! Materiaali tuntuu niin kivalta!)

Kertokaahan ystäville ja tutuillekin arvonnasta ja ottamaan osaa! :)

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUJILLE! :)

29 kommenttia:

  1. Tärkeintä joulussa on tunnelma. Tänä jouluna se varmaan moninkertaistuu, kun pääsee taas katsomaan joulua lapsen silmin. :)
    sarqmaailmalla@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Joulussa ihaninta on yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa! :)

    Saaylita@ulapland.fi

    VastaaPoista
  3. Kaikkein tärkeintä minulle joulussa on läheiset ja yhdessäolo, ruoka sekä lahjojen antaminen :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Minä olen meidän perheessä kaikkein eniten kiinni perinteissää ja minulle joulussa on ollut aina kaikkein tärkeintä perhe. Siksi jouluun valmistautuminen on tuottanut ristiriitasia tuntemuksia, kun en ole saanut viettää sitä enää pitkään aikaan koko perheen kanssa.. Isoveljeni on asunut jo monta vuotta kaukana ulkomailla, toinen isoveli viimejouluna halus viettää avovaimon kanssa kahdestaan ja tänäjouluna myös ainut siskoni ilmoitti viettävänsä joulun turussa poikaystävän kanssa. Tänäjouluna vietän sitten joulua ilman sisaruksia, mutta haluan silti ajatella, että joulusta tulee hyvä, sillä nään silti perhettä, vaikkei kaikki olekkaan minulle biologista sukua, niin ovat he silti minulle rakkaita. Minulle pääasia on, ettei sitä joudu viettämään töissä eikä yksin.. joten tästäkin joulusta varmasti tulee ihana, tosin erillainen.

    enni.ravander@evl.fi

    VastaaPoista
  5. Mulle joulussa tärkeintä on ruoka :D en voi valehdella muuta.. Toki aika läheisten kanssa ja se jouluinen tunnelma myös on tärkeää, mutta ruoka vaan on se juttu, minkä takia joulua aina niin innolla odotan. Ja se ruoka on juurikin se vahempien tekemä jouluruoka. Ei kenenkään muun. Ei ne maistu koskaan yhtä hyvältä..

    raivosinauruun@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Joulussa tärkeintä on läheiset ihmiset saman pöydän ympärillä. Myös jouluyön hautausmaa käynti ja joululaulujen laulaminen ja soittamien porukassa tekee joulun. pellava2808@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Tärkeintä joulussa on lämmin ja mukava tunnelma, jouluruuan laitto ja tietenkin sen syöminen ;D tärkeää on myös se, että joulun saa viettää läheisten ihmisten seurassa :) !

    huovine.ansku@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Hyvä ruoka ja yhdessäolo perheen kanssa :) -Emilia emppu123@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Yhdessäolo ja hyvä mieli :-)
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Tunnelma ja hyvä ruoka ! :)

    jessina.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. tärkeintä minulle joulussa on säilyttää lapsenomainen into ja jännitys. Itse olen kuin lapsi jouluna ja tahdon vain olla rauhassa rakkaiden ihmisten kanssa <3 sp: sadsmile90@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Kaikista tärkeintä minulle on perheen kanssa yhdessä oleminen, lapsuuden kotini/tutut maisemat sekä jouluruoka :) bellanna@suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. Kaikista tärkeintä on viettää perheenä joulua <3
    minka.pietilainen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. tärkeintä on rauhoittuminen työ- ja harrastushumusta! .. ja ruoka .... maison@luukku.com

    VastaaPoista
  15. tärkeintä on perheen kanssa yhdessä olo ja kiiireettömyys.
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Mulle tärkeintä joulussa on päästä perheen luo pohjoiseen :)

    heinivayrynen@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Odotamme kovasti joulua, että saamme taas rauhoittua yhdessä nauttimaan joulun tunnelmasta. Sehän se on tärkeintä. Ja tunnelma taas tulee juuri yhdessäolosta, kynttilänvalosta, jouluherkuista...
    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tärkeintä on antamisen ilo,tunnelma,jouluruoat ja herkut. hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Tärkeintä joulussa on yhdessäolo ja ruoka :) Lahjoista en niin kamalasti välitä!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Tärkeintä joulussa on, että sen saa viettää rakkaitten ihmisten kanssa.
    Kyllä olisi mieleinen palkinto :)

    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kauhean materialistista mutta joulun tunnelmasta iso osa tulee herkuttelusta. Toki eihän ne herkut miltään maistuisi jollei niitä läheisimpiensä kanssa nauttisi..
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  22. Omat perinteet, rauha ja hupsut televisio-ohjelmat. :)

    karoliina.viitanen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Parasta on perheen yhdessäolo. Mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Tunnelma, kynttilät, hyvä ruoka.
    T.Niiskuneiti
    mariah-79(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Lahjojen ostaminen muille! :) ja suklaa....:D
    -H
    henna_k@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Joulun tunnelma tulee vahvoista perinteistä, joista ei lipsuta ja yhdessä olosta.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  27. Parasta on yhdessä olo, ja ennen joulua pääsen joulutunnelmaan askartelemalla joulukortteja ja paketoimalla lahjoja :)
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Ihaninta perheen yhdessäolo
    Emmi
    emmi.saali@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Perheen kanssa yhessä oleminen, tunnelma ja tietty hyvä ruoka:)

    jessica.holtinkoski@gmail.com

    VastaaPoista