perjantai 6. joulukuuta 2013

6. luukku: Itsenäisyyspäivän kakku


Onnea meidän Suomemme 96-vuotisesta itsenäisyydestä.

Sen kunniaksi päätin leipoa täytekakun, jonka kiikutin töihin kahvipöytään. Kakkuun suhtauduttiin iloisen yllätyksellisesti ja työkaverit alkoivat heti arvioida Koko Suomi leipoo- ohjelman mukaisesti, katsoen koostumusta, kerrosten erottuvaisuutta, makua ja yleisilmettä kakusta. :D

Kakku oli työtoverien mukaan, juurikin siksi ettei se ollut liian makea.

Pohja
4 munaa
2dl sokeria
2½dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri voimakkaasti vaaleaksi vaahdoksi noin 10 minuuttia.
Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon siivilän läpi. Voit sekoittaa kevyesti nostellen puulastalla tai vatkaamalla sähkövatkaimilla ensimmäisellä teholla.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle syvälle pellille ja paista +200'c asteessa noin 10 minuuttia.
Sirottele toisen leivinpaperin päälle taloussokeria ja kumoa pohja siihen ja anna jäähtyä.

Kostutus:
maitoa

Täyte:
2½ dl kermaa
200 g tuorejuustoa
2 rkl vaniljan makuista kakkumoussejauhetta
3 rklsokeria
3dl vadelmia
(1rkl vadelma makusiirappia)

Koristeeksi:
250g valkoista (vaahtokarkin makuista) sokerimassaa+ pieni pala sinistä massaa (tai värjää valkoisesta massasta pieni pala siniseksi elintarvikevärillä)
valkoisia koristehelmiä
sokerikuorrutetta

Jos vadelmat ovat ulkomaalaiset, keitä niitä 90'c asteisessa vesikattilassa 1½-2 minuuttia. Kippaa vadelmat siivilän läpi kulhoon.
Kaada kerma kulhoon, lisää sokeri ja vatkaa vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto jatkaen vatkausta. Kumoa jäähtyneet vadelmat sekaan ja vatkaa massa tasaiseksi. Lisää halutessasi vadelma makusiirappia (saa pentikistä).

Kakun voi täyttää perinteiseen tapaan asettamalla levypohjan kakkulautaselle, kostuttaa, lisäämällä moussea, nostaa uuden levyn päälle ja niin edelleen, laittaen päällimmäiseksi moussea.

Itse täytin kakun nurinpäin: 
Kelmuta kuperan mallinen metallikulho (halkaisijaltaan 20cm), leikkaa pyöreän -juuri pohjan peittävän- mallinen pohjapala, kostuta, laita reilun kerroksen täytettä toistaen niin pitkälle kunnes nostin viimeisenä pohjan päälle.
Nosta kulhon ulkopuolella roikkuvat kelmulerpakkeet täysin kakun päälle tiiviisti ja nosta jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa kun kaulitset sokerimassan.
Laita leivinpaperin päälle tomusokeria. Pehmitä massaa käsissäsi ja kaulitse se ohueksi levyksi, ei kuitenkaan niin että levy läpikuultaa.

Ota kakku jääkaapista, avaa kelmu ja nosta kanneksi kakkulautanen ja käännä kakku oikeinpäin.
Vuoraa kakku kauttaaltaan ylijääneellä täytemassalla.

Kääri kaulimen ympärille kaulittu massa ja nosta sen avulla kakun päälle. Tasoita ja leikkaa veistä apuna käyttäen ylimääräinen massa pois.
Kaulitse värjätty pala massaa ja leikkaa kukkamuotilla kukkia. Työkalutikulla voit nostaa terälehtiä elävämmän näköiseksi. Kiinnitä kukat suomen lipun mukaisesti kakkuun joko pienellä tipalla vettä tai puristamalla sokerikuorrutetta kukan pohjaan. Laita kukan keskiosaan pieni puserrus sokeritahnaa ja kiinnitä siihen valkoinen sokerihelmi.
Jokaisena itsenäisyyspäivänä tulee katsottua telkkarista Tuntematon sotilas-elokuva sekä Linnan juhlat. Innolla odotan keitä julkkiksia illan aikana näkeekään ja kuinka vieraat ovat pukeutuneet, nyt kun pukukoodi ei ole niin tiukka. Kuinkahan duudsonit yllättävät? :D

Iloista itsenäisyyspäivää!!

3 kommenttia:

  1. Oi nam! Näyttää herkulliselta. :) meillä olisi vielä yhdet pikkujoulut tulossa niin tätä voisi siellä testata. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä paremmin tää oli mehustunut kaksi päivää tekopäivästä. Mutta maistu hyvin myös kun oli yhden yön ollut jääkaapissa. :)
      Kivoja pikkujouluja! :)

      Poista
  2. Nams! Todella herkullisen näköinen. :)

    <3 IS

    VastaaPoista