maanantai 7. lokakuuta 2013

Syksyn lehtien peitossa

Rentouttava ja vapaa viikonloppu vetelee viimeisiä tunteja! Kirjaimmellisesti alkoikin jo loppuviikosta tuntua kehossa ja mielessä kuukauden ajan kestänyt kuuden päivän työviikot. Siihen päälle vähäiset unet ja pientä hajamielisyyttä sattui, kuten se että jätin keskustassa pyöräni lukkoon avaimet roikkumaan.. Työsarka ei toisaalta oo tuntunut pahalta yhtään, sillä työkaverit ja itse työ on niin kivaa. Mutta alkaa tääkin pieni energiapaketti jossain vaiheessa kaivata lepoa ja tänä viikonloppuna se viimein koitti.

Laitoin jo aiemmin serkulleni Annikalla viestiä vapaasta viikonlopustani ja haluaisiko hän viimein tulla yökylään. Koko kesä meni töissä, ettei Annika ehtinyt tulla yövieraileen, joten nyt päätin ensimmäisenä hoitaa tämän pois alta.

Perjantaina tultuani illalla töistä katsoin syksyn odotetuimman sarjan ensijakson, Vain elämää2. Mun lemppariesitykset olivat JukkaPojan ja Juha Tapion esittämät. 

Käytiin pienen vesisateen saattelemana lauantaina kaupungilla shoppailemassa ja syömässä Subwayssa. Annikalla oli tarjouslaput, joissa kolme subia saa kahden hinnalla. Otettiin kolme puolikasta subia. Oli pakko tämä asia tarkentaa ettei jää kuvaa katsoessa epäselväksi että ollaanko syötä kolme 30cm subia.kahdestaan :D Mie löysin OneWaysta aikavan ihanan viininpunaisen syystakin, mutta takin koot oli ihan hanurista. Normaali takkikokoni on 36-38, ja tässä mallissa koko 40 tuntui hieman kireältä lantion kohdalta ja kokeillessani vielä 42 kokoa, takki oli kuin säkki. Eli mun ei auta muu kuin reenata reenata ja reenata lisää, jotta se takki istuu täydellisesti, sillä mua harmittaa ihan hulluna että se jäi notkumaan sinne liikkeen hengariin. :/
Löysin kuitenkin kivan mustan neuletunikan sekä viininpunaisen pleiserin Seppälästä. Mun pitäisi kuvata syksyksi ostamani vaatteet, sillä voin ylpeästi sanoa että olen saanut ihan hyvin kasvatettua tätä syysvaatevarastoani. Joukosta vaan puuttuu se täydellinen armeijan vihreän värinen takki ja/tai pusero, sekä unohtamatta sitä viininpunaista rakkaustakkia.

Meillä oli Annikan kanssa tarkoitus käydä kuvailemassa kaupunkiin mennessämme Ainolan puistossa, mutta arvatkaapa mitä mulle tuttuun tapaan kävi? Käynnistin kameran ja näyttöön tuli teksti " Ei muistikorttia". Eiiih! Se jäi läppärin muistikortinlukijaan... No ei auttanut kuin että käydään siellä kaupungilla ja tullessamme viiän kamat sisälle, otetaan muistikortti ja mennään pihalle kun on vielä valoisaa. Ei enää jaksettu käpytellä puistoon, vaan jäätiin tähän mun piha-alueelle.

Saatiin kyllä kivoja kuvia, jonka jälkeen lähdettiin pikaisesti kaupasta ostaan iltaherkut, mutakakun ainekset sekä vuokrattiin Makuunista Pitch perfect- leffa. Mie tykkään musikaalielokuvista, mutta tää ei ollut samanlainen kuin tyypilliset musikaalipätkät, parempi! Eli suosittelen kyllä kaikille.

8 kommenttia:

  1. Ihania värejä! Syksy osaa olla myös niin kaunista aikaa.

    <3 IS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sisko rakas! Näistä väreistä saa tietynlaista voimaa :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! <3

    -Emmi

    VastaaPoista
  3. Hei! Paula-täti täällä ihastelee, kuinka kauniilta näytätkään noissa ihanissa kuvissa:)

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniita kuvia ♥ muakin harmittaa ku en oo niin useasti päässyt kuvailemaan ku olisin halunnut :( mut hei tiistaina sitten?♥ nautihhan kotikotona oikein kunnolla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin että poistinko mie sun kommentin, kun luulin sen tulleet uuteen tekstiin :D onneki nähdään tiistaina, ihanaa!! :) ja kiitos, aion nauttia :) <3

      Poista