keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Muisteluja

Kivaa keskiviikkoiltaa!

Arvatkaa mitä merkkipäivää mie tänään vietän? No sitä, että valmistuin ensimmäiseen ammattiini, eli koulutetuksi hierojaksi, neljä vuotta sitten. Huikeeta kuinka aika menee näin nopeasti! Sen päivän muistan vieläkin niin selkeästi. Mulla oli siihen aikaan jo blogi ja kirjoitinkin siitä päivästä vanhaan blogiini, josta voitkin käydä lukemassa täällä.

Halusin kuitenkin tiivistetysti muistella sitä päivää. Neljä vuotta sitten se kaikki puurtaminen ja stressi päättyi täydelliseen päivään. Voin sanoa, että rehellisesti olin kaksi kertaa suuren kysymysmerkin kohdalla lopetanko koulun kesken. Koulun alussa jännitin, kuinka oppisin lihakset suomen kielen lisäksi latinaksi. Koskaan ennen en ollut kuullutkaan mistään korppilisäke-olkaluulihaksesta tai kalvosinkirtäjästä, joten haasteita oli paljon vastassa. Täytenä yllätyksenä tuli se että lihaksella on lähtö- että kiinnityskohta ja ne asiat olivat haastavia. Lihasten tehtävät oliva totta kai selvä juttu, mutta kismaa tuli lihasten opettelu.

Näytöt ja asiakaspalvelupäivät menivät hyvin, mutta lihasten opettelu edellä mainittujen asioiden lisäksi sai kaksihaaraisia aikaseksi.  Kävin äidin kanssa pariinkin otteeseen keskustelua koulusta. Perustelin silloin, etten voi olla ammatissa täysin oma itseni esimerksi sen vuoksi, ettei kynnet saa lakatut, pitkät, meikki pitää olla mieto, hiukset kiinni ja aina "rönttävaatteissa". Mie tykkään olla huoliteltu ja koristella kynnet näteiksi. Todella suuret syyt, voi taivas. Mutta onneksi voin vapaa-ajalle sitten huolitella itteni ja nauttia edes viikonlopun ajan "oikeasta Heidistä".
Toinen ja ehkä se vakavampi  syy miettiä koulun keskeyttämistä oli epäröinti todellakin kaikkien tai oikeastaan tärkeimpien lihasten opettelemisen suhteen. Muistan kuinka sain hylätyn alaraajan tentissä, koska opettelin enimmäkseen omasta mielestäni tärkeimmät lihakset, joista piti kertoa vähintään yksi lihaksen tehtävistä, sekä lähtö-että kiinnityskohta. Kuitenkin opettaja kysyi niistä vain pari. Näytin tentin jälkeen opettajalle kuinka olin piirtänyt pari paperia täyteen alaraajalihaksia ja että oon opetellu ne kaikki ulkoa. Opettaja painotti tarkastelemaan enemmän niitä lihaksi, jotka ovat pinnallisia sekä mitkä ovat päivittäisessä käytössä olevia. Koskaanhan ei voi opetalla vääriä lihaksia, mutta on tärkeää erottaa olennainen epäolennaisesta.
Uusintatentistä onnistuin saamaan h4, arvosteluasteikolta 1-5. Olin tästä niin ylpeä ja se sai mun silmät aukeamaan, että hitto miehän opin nämä ja nämähän on oikeasti todella helppo oppia. Olin vain tehnyt opettelusta heti alkuun niin kamalan vaikean lähestymistavan.
En ole koskaan ollut erityisen lahjakas lukuaineissa. En oo aina osannu erottaa mitkä asiat ovat tärkeimpiä toisista asioista. Yhtenä hyvänä esimerkkinä muistan edelleenkin, kuinka yläasteella piti kirjoittaa historian esseessä Hitleristä. Sen minkä muistan hyvin on, se että hän piti puukäsitöistä. Kyllä tällä plussaa saatiin.
Hierojakoulussa käytiin läpi sitä, miten kukanenki ihminen oppii eri tavalla. Mulla selvästikään pänttääminen ei ole se paras, vaan käytännön opetus opettaa parhaiten ja se kun saan piirtää asiat ja kirjoittaa ylös. Jos yläasteelta lukioon olisi keskitytty näihin asioihin ja soviteltu nämä opetukseen, uskon että todistukseni olisi olleet paremmat.
(Kuva: Kalle ja minä valmistujaispäivänä. Tästä luurangosta opeteltiin lihasten lähtö- ja kiinnityskohtia. Punanainen väri oli lähtö- ja sininen kiinnityskohta)

Mutta takaisin siihen päivään kun valmistuin.
Olin niin onnellinen sinä päivänä. Aurinko paistoi ja ilma oli lämmin. Koulu tarjosi kakkukahvit, ja vanhempieni lisäksi isosisko olivat katsomassa koulussa valmistujaisiani. :) Juhlittiin suvun ja ystävien kanssa minua seuraavana päivänä. Koin ihania yllätyksiä illan aikana.
Mulla on sellanen periaate, että minkä aloittaa, se kans päätetään loppuun. Mua ois lopun ikään harmittanu se kuinka olisin keskeyttänyt koulun. Oon ylpeä että päihitin epäluuloisuuteni ja tempasin koulusta mainion todistuksen ja kuinka hieroja musta tuli. Hierominen on kuitenkin, joka on kiinnostanut mua yläasteelta asti. Lukion hyppäreillä en saanut vetää lepiä, sillä joku istui aina lattialle mun eteen ja pyysi hieromaan. Myös meidän opintomatkalla Helsinkiin hieroin bussissa luokkakavereita.
Se miksi lähdin aikanaan hierojaksi opiskelemaa oli se, että mulla oli jo taito että voimaa, joten halusin oppia eri otteita. Äiti itseasiassa huomasi tuolloin ilmoituksen Lapin kansassa ja niin ilmottauduin kouluun, joka kesti 13 kuukautta. Välissä oli kesäloma, mutta se ei mennyt täysin lomaillessa sillä syksyllä koulun jatkuessa vielä kuukauden piti suunnitella oma yritys. Osa suunnitteli leikkimielisen (omani nimi olisi ollut Hoitava kämmen), mutta osa ihan oikean yrityksen, sillä muutama aikoi perustaa valmistumisen jälkeen oman toiminimen ja avata oman liikkeen.
(Kuva2: Halusin koristella äidin tekemät täytekakut kakkukuvilla. Löysin Googlen kautta hullunkurisia hierontakuvia)

Tähän asti olen ollut erittäin tyytyväinen omaan ammattiini, vaikken olekaan tehnyt siitä itselleni ammattia. Voisin mennä kylpylään töihin, jossa ei tarvitse maksaa vuokraa vaan voi tienata suoraan palkan. Mulla oli tarkoitus jatkaa valmistumisen jälkeen kylpylähoitopuolelle. Olisi ihana ollut tehdä turve- ja kylpylähoitoja, mutta peruutin suunnitelmat erään noin 50 vuotiaan luokkaystäväni vuoksi. Olin jo 13 kk joutunut kestämään sitä kuinka hän siirsi stressinsä minuun, joten en halunnut seuraavaa kahta vuotta viettää hänen seurassaan. Minulla on hoitopöytä, jossa silloin tällöin hieron ystävieni tai serkkujani. Joskus Jennan kanssa hierottiin toisia aina jonkin aikaa sekä pienempiä serkkujani joskus vähän neuvon, minkälaisia otteita voi tietylle osa-alueelle käyttää, joten missään tapauksessa opit eivät ole ajautuneet unholaan.
Siitä vuoden päästä muutinkin Ouluun opiskelemaan kokiksi ja voin sanoa että tää(kin) on niin mun juttu. Vaikka tälläkin alalla tukka pitää olla kiinni, meikki hillitty ja kynnet täytyy olla lyhyet ja ilman lakkaa, niin ei se haittaa. Tämä ala on monipuolisempi ja antaa enemmän. Meen joka päivä valehtelematta mielissäni töihin ja hymyissä suin. Rakastan mun työkavereita. Musta tärkeintä töissä ei ole palkkaus, vaan se että pomo ja työkaverit on sulle reiluja ja mukavia- tää saa viihtymään työssä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti