lauantai 28. syyskuuta 2013

Ajatuksia kummiudesta


Sain pyynnön kertoa omia kokemuksiani millaista on ollu kummi. Kerron tässä sen tuomaa vastuuta sekä minlälainen täti oon. :)

Tuplakummi
Minulla on kaksi kummityttöä, joista toisen kanssa olen enemmän tekemisissä. Siitä syystä jaan kuvia vain toisesta kummitytöstäni.
 Pääsin samana vuonna kummiksi, kun pääsin ripiltä, eli ensimmäinen kummityttö täyttää loppuvuodesta jo huikeat 10 vuotta.Viime vuosina emme ole kovin nähneet, mutta muistan häntä silti synttäripäivänä sekä jouluna. Asuessani Rovaniemellä vielä vanhempieni luona, vierailin useampana viikonloppuna serkkujeni luona ja samalla tuli kummivelvollisuuksiakin hoidettua. :)
Asuttueni nyt Oulussa kolme vuotta, on entistä harvemmaksi jääneet käynnit nähdä joitakin ystäviä sekä muutamia sukulaisia, sillä on puhdas mahdottomuus lyhyellä visiitillä nähdä kaikkia rakkaita.:/
Pääsin serkun toisen lapsen kummiksi vuonna 2007. Oli jälleen kunnia-asia tulla pyydetyksi tähän tärkeään tehtävään. Maaliskuussa syntyi pikkutirriäinen, Elle. Molemmat ollaan maaliskuun lapsia ja synttäripäivissä on väliä muutama päivä. :) Ellen syntymästä lähtien olen ollut näkemässä hänen kasvukehitystään aktiivisesti jo näiden kuuden vuoden aikana.

On ollut äärimmäisen palkitsevaa nähdä ja päästä osalliseksi jo aivan parin viikon ikäisen naperon arkipuuhiin. On ihanaa olla sen luottamuksen arvoinen, että pyydetään esimerkiksi kaitsemaan lapsia pariksi viikoksi. Siinä näkee jo millaista olisi olla äiti ja mitä vastuuta se tuo tullessaan.

Katselin ulkoiselta kovalevyltäni kuvia näiltä kuluneilta vuosilta ja olin kyllä onnellinen nähtyäni, miten melkein joka kuukaudelta mulla oli kuvia Ellestä. Tosin nyt kun olen asunut Oulussa, luulisi että näkisimme useammin Ellen asuessa kuitenkin vain reilun 10 kilometrin päässä. Loppupeleissä opiskelut tai työajat ovat menneet usein ristiin, että yhteisten sukulaisten juhlissa näemme aina varmasti. Myös jos mulla on arkena vapaapäivä, laitan heti ensimmäinä viestin serkulle ja kysyn haluaisko pikku-eskarilainen pinnata tarhasta ja viettää mun kanssa leipomispäivän. Siihen kysymykseen tulee siltä suoralta vastaus: "JOOOOOOOO!".

Tatuointi
Ellen ollessa kaksi vuotias, otin nykyisen tatuointi nilkkaan. Kysyin serkultani ja hänen mieheltään pahastuisivatko he, jos tatuoinnissa lukisi Ellen nimi. Serkku oli aiemmin sanonut haluavansa laittaa lastensa nimet iholleen, joten halusin varmistaa ettei se tunnu siltä että haluan matkia asiassa, joka on kuitenkin serkulleni enemmän merkityksellimpi asia. Sain iloisen vastauksen saavani tatuoida, joten aloitimme äidin kanssa suunnittelun.
Googletin nilkkakoru tatuointeja ja vastaan tuli parhaimpana tuloksen tuovana Nicole Richien ristikoruinen tatuointi. Mietin nilkkakorun lukoksi Tiffany-kaulakoruista näkyvää lukkosoljinta sekä koruksi sydänriipusta, jonka sisällä lukisi " Elle". Piirsin korun ja äiti kirjoitti tekstin.
Varasin tatuointipäiväksi syntymäpäiväni edeltävän päivä. Ostin H&Mltä käsikorun, josta tatuoitsija näkisi mallia korun ketjusta.
Ainoat asiat mitkä mua harmittaa tatuoinnissa tai harmitta ensimmäisen vuoden aikana olivat ne, että ketjun osa nilkan takana, akillesjänteen kohdalla, olisi saanut olla sentin pari korkeammalla.  Siitä syystä, että jotkut kengät tekevät hiertämiä ja rakkoja. Huomaa siis että jos tatuoitsija olisi ollut nainen, hän olisi saattanut huomauttaa asiasta. :D Opin kuitenkin heti alussa näkemään ongelman ja varaamaan laukkuun rakkolaastareita. Olen myös kenkiä sovittaessani katsonut sellaisia kenkiä, jotka eivät hankaisi juuri tatuoinnin kohdalta.
Toinen asia on korun renkaiden koko, jotka kiertävät nilkkaa. Myönnän käsikoruni nyörien olevan hieman isommat mitä halusin niiden olevan ihollani. En vain hoksannut varmaan sanoa siitä.
Missään vaiheessa en ole kuitenkaan koskaan katunut tatuointiani. Se on niin osa tätä nilkkaa, etten voisi kuvitellakaan olla ilman sitä. Itse tatuoimisestakin jäi silloin miellyttävä kokemus, ettei se koskenut ollenkaan.
Muistan miten istun plintillä (hoitopöydällä), nostin tatuoittavan jalan koukkuun pitäen käsillä jalasta kiinni silmät tiukasti kiinni ja naama valmiiksi irvistyksellä. Kun tatuointilaite alkoi surrata ja koskea ihoa avasin silmäni ja rentouduin. Olin yllättynyt miten nautinnollisesti pystyinkään olemaan tunnin ajan. Nilkan lumpioiden kohdalla tuntui siltä kuin joku piirtäisi kuulakärkikynällä ihoon, eli kipu ei ollut mulle yhtään paha, nilkka kun on kuulemma yksi kivuliaimmista paikoista.
Vuosien kulkiessa eteenpäin ja Ellen kasvaessa, serkku aina kysyi tietääkö Elle mitä jalassani lukee. :) Monesti olen saanut ehdotuksia, että ottaisin sydän-riipuksen lähelle muita koruja, mutta minä haluan pitää tämän yksinkertaisena ja että nilkka on vain Ellelle omistettu. :) Monen vuoden haavena on ollut ottaa uusia tatuointeja, mutta niistä lisää toiste.

Ajanvietto

No mitä me sitten Ellen kanssa puuhaillaan kun neiti kylästelee mun luona tai minä heillä? Yleensä mennessä Ellen kotiin, olen siellä yötä ja joskus useammankin. Ei ole ollut tähän mennessä sellaista kyläilykertaa, etteikö me oltais leivottu Ellen ja hänen Olivia-siskonsa kanssa. Usein ollaan leivottu siitä syystä, että lapsilla on synttäripäivät tai  serkku on järjestänyt illanistujaiset kuten Partylite-kutsut, joihin on tarvinnut jauhopeukaloisia neitejä. Vaikka itse olen aika tarkka ruoanlaitossa että leipomisessa haluan esillepanon olevan täydellistäkin täydellisempää, osaan olla rento lasten seurassa, eikä mua haittaa minkä mallisia voisilmäpullista tulee. Aina oon ollu sitä mieltä, että leivosten pitää näyttää omatekemiltä. Tärkeintä on antaa lasten leipoa mahdollisimman paljon itse ja tartuttaa leipomisen antamaa iloista mieltä pikku jauhosormille.
Juuri siitä olen itse saanut oman kipinäni ja kiinnostukseni leipomiseen, kun sain pienenä aina leipoa äidin kanssa.
Image and video hosting by TinyPic
Ellen isosisko kulkee monesti mukana ja yhdessä pelataankin pelejä, käydään valokuvailemassa, kiikkumassa puihin, syöttämässä sorsia Ainolan puistossa, elokuvissa, retkillä koko perheen kanssa, luetaan satuja ja leikitään. Leipoessamme Elle pyytää ottaa monesti kuvaa hänestä ja että laittaisin sen blogiini. :D Pitää jakaakin viimeksi leipomamme suklaapiirakan ohje, kera Elle leipurin kuvien ja ohjeiden kera. ;)
Musta on tärkeätä opettaa lapselle jo ihan pienestä asti muutamia perusasioita, joita huomaa aikuisiltakin puuttuvan välillä. Tärkeimpiä musta on opettaa siivoamaan omat jäljet leikkien lopuksi sekä olla kärsivällinen. Nyt siellä saattaa hyökätä pienten lasten äidit mun kimppuun puolustamalla, että heti kun lelut on kerätty, ne on viiden minuutin päästä uudelleen levällään. Sehän on täysin totta, mutta tarkoitinkin sillä että kun ollaan siinä vaiheessa sen verran isoja, että ennen kuin uusi leikki voi alkaa on hyvä korjata entisen pois. Näin opetetaan myös vastuuta siitä että tavarat pysyy tallessa ja osaa arvostaa omia leluja.
On hyvä selittää useampaan "miksi" -kysymykseen rauhassa syyt vaikka ne tuntuisivatkin välillä hermoja vievältä. Karu totuus on vaan se, että jos vastaa töykeästi tai ei perustele vastaustaan, lapsi ottaa tästä mallin ja sitten ihmetellään miksi lapsi toimii välillä huonosti. Toki uhmaikä kuuluu kaikille, enkä haluakaan alkaa filosoimaan yhtään tämän enempää.
Image and video hosting by TinyPic
Musta on aina niin ihana viettää aikaa Ellen kanssa ja kuunnella mitä kaikkea hän on oppinut tarhassa tai oivaltanut. Pysäyttävin ja palan noustattava tunne kurkkuun on joka kerta se, kun neiti sanoo "Tiiäkkö mitä Heidi? Mää rakastan sua." Siinä tulee väkisinkin sellainen liikutuksen tunne ja toki tuntien samoin, tulee vastattua häkeltyneenä "oi, niin mieki sinua!" Musta on joka kerta nukkumaan mennessä ihana katsoa ja kuunnella lasten ja heidän äidin välisiä hyvänyöntoivotuksia, joka kerta he sanovat heidän olevansa rakkaita. On varmaan kärjistettyä sanoa, että me suomalaiset ollaan niin juroja, ettei viitsitä kailottaa toisen ihmisen tärkeyden ja olemassaolon merkitystä tarpeeksi usein. Se tuntuu jokseenkin nololta, kun taas amerikkalaisissa ohjelmissa "olet rakas"- sanoja sanotaa päivittäin monta kertaa.
Joskus mietin välillä haluaisinko omia lapsia sittenkään. Mulle riittää tällä hetkellä vallan mainiosti kummius. Olisi hassua jos en olisi kummi. En tiedä tuntuisiko siltä, että elämästä puuttuisi palanen. Olen siis omasta mielestäni erittäin arvostetussa asemassa saadessani olla kummi ja opettaa omia elämänoppejani, nähdä ja kokea sekä huomata samankaltaisuutta siinä, että itsekin olin joskus samanlainen pikku taapertaja samanlaisine ajatukseni.

Oletko sinä kummi tai pääsemässä kummiksi? Miten sinä koet kummiuden?

8 kommenttia:

  1. Itse pääsin nyt kesäkuussa kummityttöni kummiksi. Ikää tällä tytöllä on tällä hetkellä melkein kuusi kuukautta. Oli aivan ihanaa ja todella tärkeää päästä osaksi pienen tytön elämään merkittävässä roolissa. Itselle myös tärkeää on se, että kummityttöni äiti on minun serkku sekä oma kummini, joka on ollut minulle tärkeä. Hienointa kummeudessa on nähdä kun lapsi kasvaa ja oppii uutta. Onneksi kummityttöni asuu samassa kaupungissa tällä hetkellä niin on helppo lähteä käymään ja nähdä sekä omaa kummia että kummityttöäni?


    Layrn.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onneksi olkoon! Kummius on kyllä avartava matka, nautihan jokaisesta hetkestä. :)
      Musta on ihanaa kun on läheiset välit omiin sukulaisiin ja pääsee vielä askeleen lähemmäs heidän perhettään. :)

      Poista
  2. Kiitos paljon, ihana postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle postaustoiveesta ja onnea sinullekin kummiudesta. :)

      Poista
  3. Mulla itsellä on kolme kummilasta ja toivottavasti vielä tulevaisuudessakin saan lisää kummilapsia. <3 Kummius on kyllä hieno asia sekä ennen kaikkea vastuullinen rooli ja lapselle tärkeä. Ihaninta ja hienointa on kyllä seurata, kun lapsi kehittyy ja kasvaa. Tää olikin kiva postaus ja tiedä vaikka itsekkin innostuisin tekemään samantyylisen postauksen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme on mukava summa. Itse en välttämättä mielettömän suurta katrasta toivo, sanoisin seitsemän olevan maksimi. :)
      Ole hyvä ja kirjoita vain. :)

      Poista
  4. Ihana postaus ja ihanaa että oot noin paljon läsnä kummityttösi elämässä, olet hänelle varmasti kovin tärkeä :) Toisaalta tuo on harmi, kun toinen kummityttö on eri paikkakunnalla ja näette harvemmin :( Koska olette viimeksi nähneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä onnellinen läheisistä ajoista, joita olemme nuorimmaisen kummitytön kanssa saaneet viettää. Vanhemman kummilapsen kanssa on vierähnyt jo useampi vuosi.

      Poista