keskiviikko 28. elokuuta 2013

Urheilumieltä

Syöminen:
Kuinkahan kaukaa mie alkaisin selittämään tätä juttua? Jospa vain viime sunnuntai-illan aikana tulleen ahdistuksen kipinän portilta. Oon ollut aika hiljainen mun painonpudotus-operaatiosta. Osa syy on se etten ole vaan ehtinyt kertomaan tuloksista, ruoka/liikuntasuorituksista ja toinen syy piilee häpeässä. Siitä, että mie möhlin ja homma meni pipariksi. Mun suuri heikkous on leivokset, ei niinkään muu.  Joten jos tarjolla on herkkuja, niin kyllä mie siinä pöyässä viihyn hyvin. Heinäkuun puoliväli osoitti serkun synttäreitä juhliessa sen ja tunsin pientä morkkista, kun melkein tyhjensin puolivatia lidlin herkullisista mini suklaapusuista.
Välillä tää on sellaista tunteiden vuoristorataa. Myönnän syöväni välillä tunteiden mukaan, jos on suruja, suklaa tai mikä vaan piristää- mutta vain siihen pisteeseen saakka kun viimeinen haukku on otettu.
Rehellisesti, koko elokuun ajan mun ei ole tehnyt mieli ostella makeisia. Mielummin oon syönyt rahkaa eri variaatiota hyödyntäen, proteiinivanukasta, nutrilettin (tai muun firman) patukoita aina kun on herkuttanut. Myönnän myös että olen sipsitellytkin pariin kertaan tälle kuulle! Kotiin tai mummulaan mennessä se on vakio, että pöydät notkuu herkkuja. Tällöin pitää joko kohteliaasti kieltäytyä tai ottaa vain yksi pala.
On tervettä välillä syödä herkkuja ja suolaisia, kunhan muistaa sen kohtuuden ja tiedostaa ettei tämä ole joka päiväistä tai edes joka viikkoista. Tätä olen tämän kuun yrittänyt hokea päässäni. Mutta silti joku mun päässä sanoo mulle aika lujasti ja suoraan niiden kertojen olevan vääriä päätöksiä.
Parin päivän aikana oon saanu aika kovaakin morkkista. Sunnuntai oli ehkä pahin. Menin kirppismyynnin jälkeen Annelle ja Elinalle. Käytiin Annen kanssa ostamassa vähän karkkia, joita mie en yleensä syö. Mun pussiin kertyy yleensä näinä poikkeustapauksina sieniä, joitain suklaakarkkeja ja muttereita/ruuveja. Tämän lisäksi ostettiin vielä yhden jäätelöt. Elina oli leiponut vielä pullaa ja Anne osti suklaalevyn. Eli päivän aikana suu veti pullan, puoli levyä suklaata, pari karkkia ja illalla kotiin tultua jäätelön. Kamppailin ja kamppailin itseni kanssa, miten ratkaisisin asian. Menisinkö laattaamaan pahanolon pois vai teenkö asialle muunlaisen muutoksen. Lueskelin keskustelupalstoilta kaikkia syömis- ja painonpudotus vinkkejä ja sanoin itselleni että tämä päivä oli nyt herkuttelupäivä, kunnollinen sellainen. Siinä ei ole mitään pahaa.
Toinen morkkis oli eilen, tiistaina kun söin serkun kanssa sipsiä. Ei syöty kaikkia ja serkun lähtiessä heitinkin loppu jämäpussin roskakoriin. Mulla ei ole mitään häiritsijöitä laatikoissa eikä tule.
(Kuva: Juuri aloittamassa reenit ja niin fiiliksissä)
Liikunta:
Nyt ehkä päästään viimein otsikon viittamaan aiheeseen. Liikuntaan. Pidän liikunnasta ja olen aina pitänyt. Erityisesti pesäpallo ja muut pallopelit ovat olleet aina tosi mieleisiä. Pesäpallo on ehkä näistä se rakkain. Pääsin pienenä nappulana isosiskon kaveriporukkaan aina pelaamaan ja kouluun lähtiessäni innostuis kasvoi ja pelattiinkin kavereitten kanssa aina silloin tällöin sitä meidän pururadalla tai koulun kentällä.

Nyt lähti kyllä liian kaukohaulle tämä johdanto. :D Hypätään muutama vuosi eteenpäin, ettei tästä tule aivan tolkuttoman pitkää ja turhaa tekstiä.
Löysin muutama vuosi sitten pyöräilyn erittäin kiinnostavaksi lajiksi ja poljinkin kesäisin paljon. Viime vuodesta tähän kesään innoistuin myös paljon kävelystä. Rovaniemelle vanhempien luo mennessäni rakastan nousta aamuaikasten ylös ja lähteä lenkille suunnittelematta sen enempää kuinka pitkän matkan käyn. Tänä kesänä tein pyöräennätyksiä enemmän kuin mitä olen ennen tehnyt. En ole tarkkaa laskenut kesän kilometrejä, mutta pari kertaa tein 30 ja vajaa 40km lenkit sekä säännöllisemmin 18km pyörälenkkejä.
Asiassa aina harmitti se, että kun tiedostin liikunnan saadessa mut mukaan vain siellä.
Oulu ei innosta mua lähtemään lenkille. Pyörää en ole omistanut nyt enää pariin vuoteen- kunnes tää päivä koitti! Oon innoissani uudesta Tunturi-pyörästäni. Vielä kerkee tehä mukavia lenkkejä ennen lumien tuloa. :)

Se mitä haluaisin olisi saada hieman kehonmuokkausta tähän laatikkoon. Oonkin aiemmin maininnut kammoavani yleisiä uimahalleja sekä saleja. Siitä syystä että joka ikinen siellä on tikissä kunnossa, jopa ne 90-vuotiaan papat. Näin mun pää sanoo.

Asiaan tuli kuitenkin muutos tiistaina! Terhi laittoi maanantaiaamuna (selvästi aavisti mun sunnuntai-morkkiksen) hakevansa mut tiistaina aamuna kasin aikaan ja että me lähetään salille ja vesijuoksuun. Vastasin asian kuulostavan mielenkiintoiselta, mutta tällaiselle lomalaiselle herätyksen olevan liian aikainen. Loppupeleissä kävin ostamassa itselleni uuden uimapuvun ja innolla odotin jo tiistaiaamua.

Mentiin satsille tunniksi. Pääpaino mulla oli reidet ja vatsa. Koitin myös tehdä käsiliikkeitä muun muassa ylätaljakose oli (?) mutta mun toinen olkapää hieman niskuroi kipeästi vastaan :o . Salilta ajettiin Raatiin ja mentiin muiden eläkeläisten sekaan kiertämään allasta puoleksi tunniksi. Sovittiin että tullaan myös keskiviikkona aamulla uudestaan.
Mulla oli ihan sika hyvä fiilis! Miksi mie oon tätä välttäny näin kauan? Miksi mie oon pelänny? Olin niin onnellinen Terhin saadessa mut mukaan näinkin kivuttomasti. :D Toivon että muhun puree nyt joku treenikärpänen ja joulukuussa olis jo jotain tuloksia huomattavissa. Ennenkaikkea se aamusali on se, joka mut sinne saa vedettyä rauhallisuuden vuoksi. Mua ahdistaisi siellä kyykistellä makkaroitteni kanssa, jossa vastapäätä ja sivuilla olisi muita. Onneksi mulla ja Terhillä on aika paljon samoja vuoroja, eli iltoja, joka mahdollistaa sen että voidaan mennä yhdessä. :)

Tänään nimittäin ostin Raatiin 10 kerran uimakortin ja sen pyörän viimein. Innostus näkyy mun kasvoilla ainakin ja tuntuu muutenkin uskomattoman hyvältä näyttää itselle, että vanha koirakin voi oppia uusia temppuja. Palaillaan siis treenien ja syömisten merkeissä!

Kiitos, jos jaksoit lukea koko saarnan.

6 kommenttia:

  1. Mulla on ihan samanlaisia tuntemuksia tuosta syömisestä, ja tulee hyvä mieli, kun joku on rehellinen ja sanoo, että ei se aina oo niin helppoa syödä terveellisesti ja jättää namut väliin. Minä oon yrittänyt lähestyä tuota siltä kantilta, että se ois minun parhaakseni jättää monta kertaa viikossa tapahtuvat herkuttelut pois. Että kun haluan kuitenkin voida paremmin, niin tukeeko se surumieleen syöminen sitä tavoitetta.
    Siitä huolimatta eilenkin istuin leffateatterin vessassa (!!!) 20 minuuttia syömässä makuunin karkkeja... Koska hävetti. Ja en siis ollut edes leffaa katsomassa, se oli vain lähin yleinen vessa jonka keksin. Ja voit ihan vapaasti jos itsellä on surkea fiilis omista syömisistä ni käyttää tätä tarinaani oman mielen parantamiseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viiminen lause kyllä huvitti. :D Oispa meillä muillaki sellaset geenit, että vois vettää naamaan ihan mitä vaan ja kuinka paljon vaan, eikä se näkyis kehossa eikä kasvoissa. :D Elämä olis tällöin ehkä liiankin helppoa, eikä itseään toisaalta arvostais yhtä paljon.

      Poista
  2. Wuhuu, Juhuu ja Jipii! :) Go Girl Go!

    <3 IS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! täällä ollaan niin innoissaan. :)

      Poista
  3. Uiminen on todella kuluttavaa, koska joutuu koko kropalla työstään vaikka vesi kannatteleekin. Ja jos on huono uimari niin kuin minä, niin silloin kuluttaa kuulemma jopa 3x enemmän kaloreita, koska joutuu niin täysillä tekemään ja keskittymään liikkeisiin. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Hyvä tietää! Tuo vesijuoksu on tuntunu tosi mukavasti alavartalossa. Taka- ja sisäreidet selä booty on mun heikkoalue, joten uiminen oli erittäin tehokas näille alueille. :)

      Poista