perjantai 9. elokuuta 2013

Onnellisin päivä

Voin sanoa, että olin ratketa liitoksistani muutama viikko sitten lukiessani sähköpostia rankan työpäivän jälkeen. Sain Sitalta viestiä voittaneeni hänen blogissa järjestämässään arvonnassa kuumakivihieronnan Natural Beauty -luontaishoitolaan Rovaniemellä. Arvonnoista tämä sekä Ouluun sijoittuvassa kauneussalongissa tarjoamat hieronnat olivat ne kaikkein mieleisimmät, joista toivoin voittavani. Aloin odottaa entistä enemmän tulevaa elokuuta, kun kesäpestini Oulussa päättyisi ja pääsisin rentoutumaan vanhempieni luokse Rovanimelle+ sokerina pohjalla, päästä välillä myös itse hemmotteluhoitoon.

Se päivä koitti eilen.
Tunne siitä jo etukäteen, että hoito minulle täysin uusi, erilainen, odotuksia täynnä sekä sen tarve on ennen kaikkea kuin tarpeellinen (?) toteutui. Olin siis onnellinen jo ennen kuin edes olin päässyt käymään koko kuumakivihieronnassa. :D
Astuessani ulko-ovesta eteiseen, minua tervehti kaksi iloista työntekijää. Innostuksestani huolimatta sain takelleltua tulevani hemmoteltavaksi ja minua ohjeistettiinkin riisumaan kenkäni naulakon viereen ja halutessani voisin laittaa töppöset jalkaan tai olla sukkasiltani.
Sain sillä välin, kun Minna järjesti hoitohuoneen valmiiksi ja sytytteli kynttilöitä, katsella outletissa myytäviä tuotteita. Kiinnostukseni osui hyllyjä katsoessa aromaterapeuttisiin eteerisiin öljyihin ja hajuvesiin.
Tuotteiden lisäksi ihastelin lempeää ja lämmintä sisustusta; pieniä ja ihania yksityiskohtia, väritys ja liikkeen selkeys.
Pian Minna tulikin kutsumaan minut huoneeseensa. Teimme alkuhaastattelun, jossa käytiin läpi mahdolliset sairaudet, vaivat ja muuten minkälainen olo mulla on tällä hetkellä. Tämän pohjalta Minna valitsi kolme eteeristä öljypulloa, joista sain ottaa jokaisesta nuuhkasun. Ensimmäisten kahden kohdalla, ensimmäinen oli mielekkäämpi tuoksu. Tuoksun tehtävä oli "vapauttava", toisen oli "rentouttava". Sen jälkeen otin nuuhkaisun kolmannesta ja jälleen ensimmäisestä. Edelleen ensimmäinen oli mielekkäämpi tuoksu. Kolmannen vaikutustehtävä oli "virkistävä". Valitsin "vapauttavan", jota Minna laittoi muun muassa jalkakylpyveteeni. Tämä oli aika nappivalinta, sillä kerroin jäisistä jaloistani nukkumaan laittaessa, johon Minna sanoi tämän auttavan juuri verenkierron elvyttämiseen. Istuuduin pehmeälle rottinkituolille ja laskin jalkani kylpyveteen. Annoin jalkojen rentoutua sillävälin, kun Minna kertoi seuraavasta vaiheesta.
 Jalkakylvyn jälkeen menin vatsalleni plintille, eli hoitopöydälle makaamaan. Minna peitteli minut, jonka jälkeen aloitti kivillä hieronnan jaloista siirtyen pakaroihin, selkään sekä käsiin. Tämän jälkeen tehtiin käännös, käännyin selinmakuulleni, jonka jälkeen rintalihakset, niskan, pään sekä kasvojen alue hierottiin käsin.
Hoidon jälkeen tunne oli nimensä mukaisesti vapauttava. Sain nousta kaikessa rauhassa ylös, pukea vaatteni päälle sekä juoda muutaman lasin vettä. Lähtiessäni halasimme Minnan kanssa ja vannoin tulevani uudelleen ja hankkivani äidille joululahjaksi joulupukin pussiin lahjakortiin samaiseen hoitoon.
Kiitos paljon Sitalle sekä erityisesti Minnalle. Täällä on niin onnellinen ihminen, joka ei vieläkään ole käsittänyt tätä tilannetta.
Tässä jos missä oli täydellinen hemmotteluhetki, irtiotto arjesta.
Suosittelen lämpimästi kaikille ja niille, jotka ovat erityisesti kiinnostuneita ekologisen sekä luonnonmukaisin tuottein toteutetusta hoitomuodosta. Lisätietoa hoidoista sekä tuotteista voit käydä lukemassa Natural Beautyn sivustolta. Luontaishoitola sijaitsee Valtakatu 18 Rovaniemellä.

5 kommenttia:

  1. Oi, olen kyllä kateellinen sulle arvonnan voitosta (osallistuin itsekin Sitan arvontoihin). Minäkin olen käynyt Minnalla hoidossa useampaan otteeseen, ja joka kerta hoito on ollut aivan mahtava. Mukavaa, että tykkäsit hoidosta ja kirjoittelit siitä myös blogiisi. :) Ja tyttöjen hoitola on kyllä kaunis. :)

    En ole aiemmin kommentoinut blogiasi, joka on tosi kiva. Mukavaa seurata alkujaan rovaniemeläisten ja nykyisten oululaisten blogeja, itsekin kun olen alun perin Rollosta ja asustan Oulussa. :)

    Mukavia elokuisia päiviä!

    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että nyt kommentoit. :) mie en ole ennen tätä tiennyt kyseisestä paikasta, ja mitä oonkaan menettäny! No onneksi asia on nyt korjattu :)
      Ihanaa loppukesää sinullekin ja alkavaa syksyä. :)

      Poista
  2. Joskus on kiva voittaa jotain ja sitä kautta päästä hemmotteluun! Tarpeeksi usein kun ei tule itseä hemmoteltua muutoin, vaikka siihen pitäisikin pyrkiä! :)

    VastaaPoista