torstai 28. maaliskuuta 2013

Lipsumisia ja uusia lupauksia

Viimeaikaiset postaukset eivät ole tehneet hirveästi tilaa liikunta-aiheisille teksteille. Mutta voi olla paljon mahdollista, että siihen tulee muutos. :) Mulla nousee aina täällä kotipuolessa liikuntainnostus ja eilen illalla lenkin jälkeen päätin ottaa tavotteeksi käydä joka päivä lenkillä.
Lupaus lunasti paikkansa aamulla, sillä heräsin ilman herätyskelloa kahdeksan aikaan ja puolen aikaan olin menossa. Kävelin ja hölkkäsin yhteensä reilun 8 kilometrin matkan ihanassa auringonpaisteessa ja tarkoitus on käydä vielä illalla pieni lenkki.
Eilen tultuani junalta ostin kaupasta vanilian makuisia ProFeel-proteiinijuomia (sillä muuta ei ollut myynnissä), kokeilumielessä. En osaa oikein pukea tuntemuksiani sanoiksi. Lenkin jälkeen tuli sellainen keinoteikoinen maku tästä juomasta. Aiemmin kun olen päässyt Buzzadorin kautta näitä juomia kokeilemaan, oli kaakao ja kahvi mun suosikkeja. Mitä te olette maistaneet ja mitä mieltä olette näistä?
Voin myöntää että mun lakkolakko on vähän kussu tässä viime kuukauden aikana. Kaikki sai alkunsa pienestä joustosta ruoan suhteen, tässä tapauksessa se oli pasta ja leipä. Pikkuhiljaa ollaan maistettu vähän leivoksia ja suklaata isommalla kädellä. Kiloja takaisin ei ole tullut siitä -7kg karistuksesta kuin 1,5kg, mutta sekin on mulle jo ihan kamalaa. Koitan nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja hillitä himoni. Täytyy lisätä entistä enemmän liikuntaa ja lihashuoltoa, jotta reilun kuukauden päästä starttaavalla ulkomaanreissulla kehdataaan keikistellä bikineissä, julkisesti.
Paholainen olkapäälläni on ollut aika ankara ja syyllistänyt mua, kun olen syönyt suklaata, mutta toisella olkapäällä seisonut enkeli on taas sanonut että on hyvä välillä herkutella, mulla on siihen oikeus. Näinhän se on. Siitä huolimatta pienikin pala kakkua tympäsee mieltä.

Meen kuitenkin nyt wokkaileen kasviksia ja tekeen ruokaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti