tiistai 1. tammikuuta 2013

Lupauksia vuodelle 2013

Naisten peruslupauksiin kuuluva : Tänä vuonna tiputan painoa x kg verran. Noh, tähän kastiin kuulun minäkin. Tänä vuonna haluan myös saada tuloksia!
Pelkän ruokavalion muuttamisen puitteissa ei saada tuloksia nopeasti, vaan siihen tarvitaan myös liikuntaa ja mieluiten kunnon rääkkiä, jolla rasva palaa ja lihaksia muodostuu. Se tarkoittaa tietysti sitä, että salilla niitä tuloksia syntyisi. Tässä on vaan pikku ongelma. Pelkään ylikaiken salille menemistä. Vertaan itseäni muihin kuntoilijoihin niin salilla kuin uimarannalla kesäisin. Siksi vältän näitä paikkoja. Haluaisin kuitenkin sallia itselleni sen mahdollisuuden, että kelpaan sellaisena kuin olen kyseenomaisilla paikoilla ja nauttia kesäisin hengailusta rannalla. Olla siellä itseäni varten.
 

Aloitin myös puolenvuoden mittaisen Roskaruoat ja herkut pannaan -lakon. En sanoisi että joka viikko edes sösisin mitään roskaruokaa, mutta haluan panostaa enemmän parempaan ruokaan, kun sitä kannan kotiin. Ravintolaan lähtiessäni ei enää tikkuperunoita tai muita rasvaa ja majoneesia tihkuvia ruokia. Eniten oon huolissani leffaeväistä ja muista pikkutarjottavista jos ystäviä tulee. Alan tästä päivästä eteenpäin vain sanomaan, että suklaa on pahaa, sipsit on kamalia jne. Porkkanat ja kurkut on hyviä herkkuja ja hedelmät. Tällä hokemalla mennään! Suklaa tulee olemaan ehkä se haastavin koetus. Mitä mie teen kun mulle iskee kauheet suklaaniksit?
Tulla onnelliseksi on myös lupaukseni. Olen onnellinen tällä hetkellä siitä, että perheeni, ystäväni ja muut tuttuni sekä minä itse olen terve. Olen onnellinen ystäväjoukostani, joka on kasvanut muutamalla ihmisellä viime vuonna ja siitä että olen heille tärkeä ja kuinka he kannustavat ja tukevat minua- aina.
Haluaisin tehdä itseni myös onnelliseksi. Olen viime kuukaisina huomannut entistä useammin, etten kamalasti arvosta omia juttujani. Pidän kyllä esimerkiksi sitä minun piparitaloa kivana, mutta ei se ole missään välissä tuntunut olevan mikään upea luomus. Samoin kuin jotkut kakut.
Se jaksaa aina nostaa hymyn huulille ja lämmittää sydäntä kun joku tuttu kehuu . Vertaan näissäkin asioissa aina itseäni muihin: "Onhan tää ihan hyvä, mutta on niitä upeampiakin- sanattomaksi saavia". Onnellinen voi olla myös monella muulla tapaa. Mutta haluaisin lähettää pieneen päähäni viestin, että saisin olla ylpeä itsestäni ja ymmärtää omat lahjani. Ajattelen usein kaikkien pystyvän parempaan kuin minä ja että itse olen vain suorittaja. Nyt Heidi teet asialle pienen korjauksen. Toiset tarkoittavat sitä mitä sanovat ja näet sen myös itse.
Onnelliseksi tulemisen lisäksi haluan oppia rakastamaan itseäni. Laihduttamistavoitteen lisäksi sanotaan löytävän se elämien mies, rakkaus. Faktahan on kuitenkin se, että ihminen ei  pysty rakastamaan toista tai puhumattakaan uskomaan toisen ihmisen sanomia kehuja ellei itse usko niihin. Se herra Oikea olisi kiva tavata ja ties vaikka se olisikin jo kävellyt vastaan, mutta omaa epävarmuuttaan oon heivannut melkein aina kaikki.

Kuvissa toimii mun inspiraation lähde jo parin vuoden takaa. On ollu huikeaa seurata Kelly Osbournen muodonmuutosta ja etenkin kun monta monta vuotta sitten seurasin aina isosiskon luona ollessa Osbournen perheen elämää MTV:ltä.

Mitäs teidän lupauksiin lukeutui?

15 kommenttia:

  1. sanoin jo omassa blogissa etten mainitse omia lupauksia, tavoitteita tai toiveita, mutta pakko sanoa, että ne täsmälleen samat ku sulla!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Pitää pitää raporttia yllä, kuinka homma edistyy! :)

      Poista
    2. Niimpä :) noiden lisäksi olis tarkotus myös lopettaa tupakointi :>

      Poista
    3. Siihen toivotan erittäin paljon tsemppiä! Hyi, paha tapa! :)

      Poista
    4. Kiitos! En oo pystynyt vielä kokonaan lopettamaan, mutta vähentämään.. kyllä se tästä vielä :>

      Poista
  2. Tipaton tammikuu ja jos hyvin menee niin myös helmikuu ja sitä rataa pl. synttärit. Ei siinä, että se ois ongelma, mutta välillä täytyy itsensä haastaa. Tiedät minkä yhdistelmät on minun heikkous. ;) <3 IS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VAi oikein tipatonta pari kuukautta, nice sis <3 Hahah ja tiedän kyllä mistä toisesta heikkoudesta puhut. :) tsemiä <3

      Poista
  3. Tupakoinnin lopettaminen on haasteeni. :D Katotaan kauan se kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotan erittäin paljon tahdonlujuutta sulle siihen! Ei tule varmana olemaan helppoa! Voin kuitenkin sanoa, että mun ystävä teki pari vuotta samaisen lupauksen ja lopetti tupakanpolton! Se vaan vaatii kovan pään ja että tosissaan haluaa päästä siitä pahasta tavasta eroon. Aattele niitä euroja, jotka säästät ja voit käyttää ne rahat johonkin paljon hyödyllisempään.:)

      Poista
    2. KIITOS vastauksestasi JEEE :))) nyt on jo 6 päivä ilman tupakkaa!!!!! :D

      Poista
    3. kyllä voit lopeta tupakka jos haluat

      Poista
  4. Youtubesta löytyy muutamakin henkilö, joilla on täysin hedelmistä jne tehtyjä herkkuja! Ja vielä "raakoja", eli ei paisteta jne.. Fullyrawkristina ja easytoberaw on ainakin sellaisia... Herkkuja joita voi syödä niin paljon ku jaksaa, melkein ;) korvikkeet on tärkeitä, jotta motivaatio säilyy. Mää oon löytänyt sen mm. Noista :) mun ruokavalio on ammattilaisen tekemä, eikä se oikeasti sisällä herkkuja. Mutta tumma suklaa pieninä määrinä on asia, mistä en luovu! Tuloksia silti tulee! Muistaa vaan tumman suklaan laatu. Myöskin treeni. Jälkeen herkuttelen toisinaan nakd tai cliff barin puolikkaalla, löytyy esim punnitse ja säästä. Ne on sellaisia, että ovat kyllä listalla :) tsemiä! Tuloksia saa helposti oikeilla eväillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Mulle tuli yövieraita ja päästettiin hakea vieressä olevasta Kebab-paikasta ruokaa. Otin kanasalaatin ja vaikka alkuun iskikin ruokakateus, kaikkosi se välittömästi, sillä nautin salaatistani. Olen ottanut sen asenteen " ranskalaiset on pahaa, sipsit on pahaa" - ja voin rehellisesti sanoa ettei mun tee niitä mieli! MEillä oli leffaeväänä pilkottuja porkkanoita ja kurkkuja sekä sipsejä, mutten syönyt jälkimmäisiä. Mun täytyy käydä katsomassa nuo tyypit Youtubesta. :)

      Poista
  5. Tsemppiä hurjasti haasteeseen!! Löysin sun vanhan blogin, josta löysin tieni tänne. Upea blogi! :) Mie karistin kiloja yli 20, ja itteasiassa toissapäivänä minun mies katto minua. "Minusta oli onni, että se halusit laihuttaa". Mie löysin samalla itteni, ja opin tykkäämään ittestäni ja siinä sitte löysin toisenpuoliskonki. Ennnen projektia poikaystävä tuntui tosi kaukaiselta haaveelta. You can do it! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon alkanu miettiä aloittaisinko taas parin vuoden tauon jälkeen sen Nutrilettin viiden päivän pikadieetin, sillä sen avulla pudotin 5 kiloa! Siinä tuli oikeasti syötyä säännöllisin väliajoin ilman näläntunnetta ja se lisäksi liikuin päivittäin 1-2 tuntia.
      Onnea sullekin! Kuulostaa niin upealta! Itellä täysin sama tavoite! :)

      Poista